26.3.2025
Hei kaikki Uutta ry:n jäsenet!
Muutama ajankohtainen asia lähipäivinä ja huhtikuun alussa:
- Työttömien Keskusjärjestöltä tuli kutsu Tutkimuswebinaariin torstaina 27.3. klo 12.30–15.00. Webinaarin aiheena on “Työttömien työkykyä ja työllistymistä edistävien palvelujen vaikuttavuus ja merkityksellisyys”. Tutkimuksen rahoittajana ja tilaajana on toiminut KELA ja tutkimus on toteutettu Oulun AMK:n ja Jyväskylän yliopiston tutkijoiden yhteistyönä. Webinaarissa kuullaan päivitettyä tietoa ja tutkimustuloksia työkyvystä ja työllistymisen palveluista ja työttömien tulevaisuuden palveluista ja niiden kehittämisestä. Osallistuminen on maksuton eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Siellä on myös mahdollisuus yleisön kysymyksiin ja kommentteihin. Katso tarkempi ohjelma ja lisätiedot PDF-liitteestä, jossa on myös osallistumislinkki.
- Perjantaina 28.3. on Uutta ry:n taide- ja kulttuuriryhmän kokoontuminen klo 13. Kokoontumispaikkana on tälläkertaa Kampin kauppakeskuksen Narinkkatorin puoleinen pääsisäänkäynti. Lähdemme siitä galleriakierrokselle: ensin Galleria Forsblomiin Yrjönkadulle ja sitten koluamme lähiseudun gallerioita vähän mutkitellen ja suuntaamme lopuksi Etelärantaan Kuvanveistäjäliiton Galleriaan ja jos jaksetaan niin mahdollisesti vielä Krunikan Laterna Magicaan. Katso PDF-liitteestä alustava suunnitelma – tarkoitus on kulkea vähän jaksamisen ja käytössä olevan ajan mukaan ja käyntikohteita voidaan muuttaakin. Matkan varrella tai päätteeksi käydään myös jossain mukavassa kahvilassa! Mukaantulijat ilmoittautukaa Annelle annelimnell@gmail.com tai puh. 040 5946319
- Perjantaina on myös Työttömien Keskusjärjestön perinteiset DigiKahvit klo 10–11:30, jossa voi vaihdetaan kuulumisia ja keskustellaan ajankohtaisista aiheista. Linkki DigiKahveille Annelta!
- Huhtikuun ensimmäisenä perjantaina 4.4. on sitten vuorossa taas Kevyen Kukkaron kokkauskerho Oulunkylän Seurahuoneella klo 12:30–16:30. Teemana on nyt erilaiset edulliset voileivänpäällysteet ja -levitteet – mm. itsetehty hummus. pesto, tuorejuusto, vegejuusto kaurakermasta yms. Tervetuloa mukaan, ilmoittautumiset Annelle!
Mukavia kevätpäiviä kaikille, ja toivottavasti myös tapaamisiin!🤗🌞👍
Yt. Anne Limnell ja Uutta ry:n hallitus
annelimnell@gmail.com
0405946319