Jäsenkirje 6/2026

Hei kaikki UUTTA ry:n jäsenet, toivottavasti kesä on sujunut mukavissa merkeissä! Syksyn lähestyessä aloittelemme taas toimintaa. Jäsentapaamiset on sovittu syyskaudelle Kinaporin Palvelukeskukseen joka kuukauden kolmas tiistai klo 15 -17.45. Seuraava siis näillä näkymin 15.9. Näistä ilmoitellaan vielä myöhemmin erikseen.

Kesäkuun vuosikokouksessa valittiin uusi hallitus:

Anne Limnell (puheenjohtaja), Heljä Hakala, Kari Nykänen, Jukka-Pekka Nyman ja Klaudia Weber sekä Pauliina Marjomäki (yleisvarajäsen ja taloudenhoitaja).  

Hallitus pitää järjestäytymiskokouksen syyskuussa ja tulevaa toimintaa suunnitellaan resurssien mukaan. Kokkauskerhon ja Taide- ja kulttuuriryhmän toimintaa on tarkoitus jatkaa, mutta meillä on nyt pula aktiivisista ja sitoutumaan pystyvistä toimijoista. Toivotaan, että meidän jäsenistöstämme löytyisi ideoita/toimijoita yhdistyksen kehittämiseen. Jos jollakulla on innostusta esimerkiksi liikunta- tai muun ryhmän perustamiseen tai ideoita yhteiseksi toiminnaksi yms. yms., niin viestitelkää allekirjoittaneelle tai uutta.info@gmail.com-osoitteeseen. Kesäretkeä emme tänä kesänä tehneet – mutta joku yhteinen syysretki olisi vielä ihan mahdollinen, vaikka luonto-, sieniretki ms. Lähetelkää toiveita/ideoita…

Jos kiinnostaa niin tänään on taas vuosittainen Taiteiden yö, joten ilmaisia tapahtumia löytyy pääkaupunkiseudulla runsaasti, esim. Ateneumiin on pääsee ilmaiseksi klo 20 asti.  

Seuraavasta osoitteesta löytää helposti illan tapahtumat luokiteltuna eri kategorioihin      https://helsinkifestival.fi/taiteidenyo/ohjelma/

Mukavaa Taiteiden yötä kaikille, elokuun loppupuolta ja syksyn aloittelua! Vielä on kesää jäljellä😅 🌞

Yt. 
Anne Limnell, UUTTA ry
annelimnell@gmail.com
0405946319


Laitan tähän vielä muutamia ajankohtaisia TKJ:n kautta tulleita tiedotteita: tämä ensimmäinen on tullut Orionista Sisko Rytköseltä koskien Orionissa järjestettävää ilmaista muistonäytöstä, alla tiedote ja linkki, josta voi lunastaa vapaalipun:

Cinema Orion la 22.8.2026 klo 13:00

Tervetuloa kunnioittamaan palkitun elokuvaleikkaaja Jukka Nykäsen muistoa ja elokuvaperintöä ELKE:n ja Suomen elokuvaleikkaajien F.C.E.:n ilmaiseen muistonäytökseen. Valkokankaalla nähdään hänen leikkaamansa klassikot, Markku Pölösen elokuva Onnen maa sekä John Websterin dokumenttielokuva Tissit ja Tango.

Näytös on lauantaina 22.8. klo 13.00 Cinema Orionissa (Eerikinkatu 15, 00100 Helsinki). Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Vieraana näytöksessä on ohjaaja Markku Pölönen.

Linkki lisätietoihin ja vapaalippujen lunastamiseen: https://cinemaorion.fi/elokuvat/elokuvaleikkaaja-jukka-nykanen-muistonaytos


Toinen viesti on tullut Hgin Kaupungin Liikuntapalveluista. Siellä etsitään vapaaehtoisia vertaisohjaajia ikääntyneiden liikuntaan. Koska nykyään on ollut paljon tapauksia, joissa työttömän osallistuminen vapaaehtoistöihin on aiheuttanut ihan katastrofaalisia seurauksia, niin suhtaudun tähän aika varovaisesti. Soitin flyerissa mainittuun liikuntakoordinaattorin numeroon ja sain vähän infoa: Liikuntaluotsi voi esim. vetää jotain kävelyretkiä senioreille tms. eikä toimintaan tarvitse sitoutua niin, että se olisi edes jokaviikkoista, eikä se olisi palkkatyöhän verrattavaa… ja koulutukseen voi ilman muuta tulla mukaan kuulemaan asiasta lisää, se ei sido mihinkään osallistumiseen. 

Jos joku meidän työttömyyskorvausta saava jäsenemme tästä kiinnostuisi, niin suosittelen vahvasti kuitenkin, että varmistaa asian vielä TE-viranomaisen kanssa, koska nämä vapaaehtoistyön kriteerit ovat olleet niin monitulkintaisia. Laitan viestin kuitenkin tähän jäsenkirjeeseen, koska meillähän on kuitenkin eläkeläisjäseniä joille vapaaehtoistyöhön osallistuminen ei ole ongelmallista.