Hei kaikki Uutta ry:n jäsenet!
Luvattoman myöhäiseksi jäi nyt tämän jäsenkirjeen lähetys varsinkin, kun syyskuun ensimmäinen tapahtuma on jo heti aamulla 1.9.
Pahoitteluni tästä viivästymisestä!
Kyseessä on Budjettiriihimielenosoitus, Ajankohtana on hallituksen budjettiriihen aloituspäivä, maanantai 1.9.2025, ja mielenosoitukseen kokoonnutaan klo 8 alkaen noin klo 11–12 asti. Budjettiriihen paikkana on Esplanadin puisto, Smolnan lähistöllä. Poliisi osoittaa tarkemman mielenosoituspaikan maanantaiaamuna. Budjettiriihimielenosoitus on kaikille avoin. Työttömien Keskusjärjestö on ilmoittautunut mukaan tukemaan mielenosoitusta ja on menossa myös paikan päälle 1.9. aamulla. Mielenosoitukseen voi ilmoittautua myös tukijaksi, vaikkei pääsee paikan päälle Helsinkiin. TKJ:n taholta toivotaan, että mahdollisimman moni pääsisi mukaan! Laitan jäsenkirjeen loppuun vielä TKJ:n ohjeistusta mielenosoitukseen tulijoille.
Perjantaina 5.9. Kevyen Kukkaron Kokkauskerho kokoontuu sadonkorjuuteemalla Stadin Yhteisötalo Maunulan Saunabaarissa klo 13 alkaen. Jos olet tulossa mukaan, ilmoittaudu Annelle.
Syksyn jäsentapaamiset alkavat taas Kinaporin Palvelukeskuksessa, ensimmäinen tapaaminen on 18.9. klo 15–17.45. Syyskauden seuraavat tapaamiset ovat aina joka kuukauden kolmantena torstaina, siis 16.10., 20.11. ja 18.12. klo 15–17.45. Kokoonnumme tuttuun tapaan neljännen kerroksen Köksä4 -tilassa. Tule mukaan tapaamisiin – tiedossa kahvitarjoilua, mukavaa porukkaa ja keskustelua ajankohtaisista tai mistä vain aiheista!
Vallisaari-retki toteutettiin 16.8., mutta koska osa joutui peruuttamaan tulonsa, niin on kaavailtu, että vielä voitaisiin järjestää toinen retki. Retken ajankohtaa ei ole vielä päätetty. Helsinki-Biennale on auki Vallisaaressa vielä 21.9. asti. Yhdistyshän tarjoaa matkat ja retkieväät jäsenmaksunsa maksaneille, joten jos olet kiinnostunut retkestä, ilmoita pikaisesti Annelle.
Hyvää syyskuun aloittelua kaikille ja tapaamisiin!👍🌞
Anne Limnell
annelimnell@gmail.com
0405946319
Laitan tähän loppuun vielä TKJ:n yleisohjeita Budjettiriihimielenosoituksesta:
Mielenosoituksen ohjeistusta, paikka ja aikataulu:
- Saapuminen noin klo 8, järjestäydytään puistoon, poliisi näyttää paikan
- Käytännön ohjeita, hengennostatusta, huudatusta (Aija, huudattajat)
- Puheenvuorot noin 8.30–9.30/10 (tarkentuu)
- Välillä huudatusta
- Loppuaika tilanteen mukaan noin klo 11 asti yleistä hengailua, välillä huudatusta
- Toivon mukaan mediaa paikalla, luultavasti noin 8.30–9 tienoilla
- Huom. media saattaa jututtaa ja kuvata myös yksittäisiä mielenosoittajia; jos et halua kuvaan, pysyttele taustalla /kauempana; haastattelusta saa aina kieltäytyä ja jos suostuu, pyytää sitaatit tarkastettavaksi (jos netti/lehtijuttu)
- Riihen neuvottelijoita saattaa käydä paikalla juttelemassa; esitetään asiamme ja käyttäydytään heitä kohtaan asiallisesti ja kohteliaasti